Kanteletytöille jäi elinikäinen harrastus 

Halsualaissyntyinen Maria-Elisa Marjusaari olisi halunnut osallistua Kaustisen Kraatarissa maaliskuun lopussa 2019 järjestettyyn muistelutilaisuuteen muiden ”Rauhalan Ailan kanteletyttöjen” kanssa, mutta koska Tallari konsertoi samana iltana Perhonjokilaakson kanteleperinteen merkeissä, soittajat menivätkin konserttiin ja Maria-Elisa Marjusaari päätyi kirjaamaan muistoja.

Hänen mielestään yleisesti ajatellen kanteleensoittoharrastus 1970-luvulta lähtien olisi jäänyt äärettömän paljon pienemmäksi ainakin Vetelissä ja Halsualla, Etelä-Pohjanmaalla ja pohjoisemmissa Keski-Pohjanmaan kunnissa.
– Aila Rauhalan merkitys kanteleensoiton opettajana juuri kansalaisopistojen piirien kautta on äärimmäisen merkittävä asia. Hänellä oli satoja oppilaita, Maria-Elisa Marjusaari toteaa.
Vuoden 1990 Kaustisen kansanmusikkijuhlilla Ailan entiset oppilaat järjestivät opettajalleen yllätyskonsertin, Soittosalissa esiintyi 90 Ailan oppilasta Etelä- ja Keski-Pohjanmaalta.
– Ailan toiminta ja opetus oli samankaltaista kuin viulussa Näppäreiden (eli kynnystä soittamaan tulemiselle ei ollut). Meillä alueen tavallisten maanviljelijäperheiden lapsilla ei ollut pianoita kotona eikä varaa lähettää lapsia konservatorion tunneille. Toisaalta niitä konservatorion opiskelupaikkoja ei silloinkaan ollut montaa kuntaa kohti, Maria-Elisa Marjusaari summaa.
Sen sijaan vanhastaan taloissa oli kanteleita ja niitä oli edullisempi ostaa kuin viuluja. Kaustisen kansanmusiikkijuhlien myötä oli myös herännyt uusi kiinnostus kansanmusiikkiin.
– Vanhat ukot (niitähän ne pelimannit enimmäkseen olivat) innostivat soittamaan ja usuttivat menemään Ailan oppilaaksi, vaikka joskus soittotyylistä sitten arvostelivatkin. Silti he meidät kuitenkin hyväksyivät. Maria-Elisa Marjusaaren sisar Anna-Maija Marjusaari ja Penttilän (Pukkilan) Carita olivat saaneet kanteleensoitto-oppia Veikko Kalliokoskelta ja Carita myös Viljo Karvoselta, ennen kuin menivät Ailan oppiin. Aila opetti soittamaan yhtyeenä, mutta neuvoi ja opetti myös henkilökohtaisesti.
– Heti kun oli opittu vähän ohjelmistoa, lähdettiin keikalle. Ja niitä riitti, ja riittää yhä. Olen nyt soittanut kanteletta 42 vuotta kansalaisopiston ansiosta, Maria-Elisa Marjusaari sanoo. 

Keikalle oli tärkeä pukeutua oikein, oli kansallispuvut, ja  sittemmin Soittosiskoilla nappihameet ja kukkapaidat sekä `pitkää kussaa teetettynä ́.
– Kansallispuvut piti olla oikein silitetty, kynsilakkaa tai räikeää meikkiä ei saanut olla ollenkaan ja kynnet piti olla lyhyinä. Piti niiata ja muistaa kunnioittaa yleisöä, Maria-Elisa Marjusaari muistelee.
Sillä aikaa kun Aila viritti korvakuulolta, isommat huolehtivat esiintymislavasta, pöydistä ja tuoleista ja pienempien asuista ja nauhojen solmiamisista. 

Maria-Elisa Marjusaari kertoo liikuttuvansa muistellessaan Ailaa.
– Hän oli turvallinen aikuinen, äkkipikainen, mutta huumorintajuinen. Hän oli vaativa ja tarkka opettaja. Vuosien mittaan hänestä tuli tavallaan hyvä ystävä – sellainen soittajien yhteinen sukulaistäti, Maria-Elisa Marjusaari pohtii.
Hän kertoo, että soittokeikoista palkkioksi pääsi Ailan kotiin herkuttelemaan notkuvien pöytien äärelle.
– Siellä soitettiin, mutta puhuttiin, naurettiin ja itkettiinkin. Ja varmasti kapinoitiinkin, mutta kaikesta selvittiin – olimme kaikki Ailan ikiomia kanteletyttöjä, kun hänelle ei omia lapsia suotu.
Maria-Elisa Marjusaari pohtii, kuinka paljon Aila Rauhala käytti omaa aikaansa kanteletyttöihin maksutta.
– Saunoimme Ailan savusaunassa, käytiin rantalomallakin soittoporukalla etelän auringossa. Minä en tosin päässyt sinne kesätyöni vuoksi, mutta hauskaa siellä oli ollut.
Soittotaidon lisäksi kanteleryhmässä soittaneista tuli elinikäiset ystävät. Heillä on edelleen toimiva soittoporukka tai oma harrasteryhmä, jossa on kootusti alueen Ailan kaikki entiset oppilaat ja paljon muitakin kanteleensoittajia.
– Tuskinpa olisin päässyt ikinä käymään Amerikassa ilman tätä Ailan soittoporukkaa. Muut kävivät myös Kanadassa, Belgiassa, Ruotsissa. Lukuisat ovat ne paikat ja tilaisuudet, jonne Ailan porukalla on menty soittamaan marttayhdistysten kokouksista lähtien.

Perhonjokilaakson kansalaisopistoa kanteleensoittajat edustivat 1970-luvun lopulla tai 1980-luvun alussa Lehtimäellä, jossa oli joku kansalaisopistojen yhteistilaisuus. Lisäksi he kiersivät esiintymässä Keuruulla, Isossakyrössä ja Helsingissä. He ovat esiintyneet Speleissä, Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla ja Kokkolassa, erilaisissa kilpailuissa ja taidetapahtumissa.
– Joskus olimme halsualaisia, välillä veteliläisiä. Meidänkin porukassa soitti tyttöjä ja välillä yksi poikakin. Kotikuntia olivat Halsua, Kaustinen ja Veteli. Kerran muistan että Heikki Julkunen kuskasi meitä autollaan jonnekin  esiintymään, kun kaikki ei mahduttu Ailan autoon, eikä meillä vielä ollut ajokortteja.
– Mieleen on jäänyt Pietarsaaren Sokoksen muotinäytöspäivänä 1970-luvun lopulta, istuimme kansallispuvuissa soittamassa pyöreän korokkeen päällä catwalkilla. Rahaahan keikoista ei yleensä tullut, Pietarsaaresta saimme palkkioksi avaimenperät, joissa teksti SOKOS.
– Myös hengellissä tilaisuuksissa käytiin paljon esiintymässä: Halsuan ja Vetelin kirkoissa, vierailuesiintymisissä Vetelin nuorisokuoron ja Halsuan kirkkokuoron mukana, joskus Kaustisen Hääkuoronkin kanssa. joskus soitettiin vanhempien kanteleensoittajien kanssa yhdessäkin ja esiinnyttiin. Ne ovat jääneet mieleen erityisinä hetkinä.

Omiakin konserttikiertueita Ailan kanteletytöt järjestivät. Soittamisen ohella oppi monenlaista tilaisuuksien järjestämisestä, roudaamisesta, tilan järjestelyistä, kanteleperinteestä, musiikista ja soittotraditioista, oppi tuntemaan ihmisiä ja pääsi käymään muuallakin mailmalla.
– Tästä kaikesta suuri kiitos kansalaisopistolle, että musiikkia alettiin siellä opettaa. Jossakin vaiheessa sain itse opettaa kanteleryhmiä ja huomasin sen vaativuuden, mutta antoisaa se oli ja soittotaidon ja samalla koko musiikkiperinteen merkityksen arvon huomaa nyt aina vain paremmin.
Maria-Elisa Marjusaari on sitä mieltä, että ylipäänsä ilman kansalaisopistoa harrastustoiminta olisi alueella kovin vähäistä ja yksipuolista.
– Tietäen kansalaisopiston budjetin, se on pystynyt hyvin vastaamaan yleisön toiveisiin. Toivottavasti kantelepiiri ja kanteleensoiton opetus jatkuvat vastakin.