Kansalaisopisto on tarjonnut mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden kanssa 

Halsualle kansalaisopiston historiaa muistelemaan kokoontuneet nostavat kansalaisopiston tärkeimmäksi anniksi, että se on tarjonnut mahdollisuuden tavata toisia samasta asiasta kiinnostuneita. Jollekulle se on tarjonnut ensimmäisen kodin ulkopuolisen harrastuksen, toiselle mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden kanssa ja jollekin mahdollisuuden oppia suomea ja tutustua alueen ihmisiin. Itse kurssilla opitut asiat eivät välttämättä olekaan se tärkein anti.

Eeva Liedes on toiminut kansalaisopistossa myös opettajana. Hän muistelee vetäneensä 1970-luvulla kahtena vuonna keittokursseja, joissa oli myös miehille omansa.
– Voi siellä oli pitkä pöydällinen miehiä ja vaimot ymmällään, että miten he sinne innostuivat lähtemään. Sitten tehtiin ruoka ja kutsuttiin vaimot syömään. Katettiin pöytä koreaksi ja miehet tarjoilivat. Jälkiruoaksi tehtiin vielä täytekakku, jonka yksi taitavana maalarina tunnettu koristeli.
– Ei meillä ollut paljon työvälineitäkään. Kahvipussista tehtiin pursotin, suklaa sulatettiin vesihauteessa ja sillä hän sen koristeli. Kyllä naiset olivat ihastuneita ja yllättyneitä, kun tulivat syömään, Eeva Liedes kertoo. 

Toinen Eeva Liedeksen muisto keittokurssista liittyy Köyhäjoella pidettyyn kurssiin. Silloin luokka oli täynnä väkeä ja ruokaa laitettiin teemalla ”se mainio maitorahka”.
– Yllättäen Julkusen Heikki, rehtori, tuli käymään ja muistan vain ajatelleeni, että olipa hyvä, kun oli luokka täynnä väkeä.
Eeva Liedes meni Köyhäjoelle postiautolla ja kun hänen miehensä Onni tuli hakemaan häntä pois, autosta meni sähköt, eivätkä valot toimineet.
– Kuutamolla ajeltiin kotiin. Onneksi ei ollut vastaantulijoita.
Halsuan kirkonkylän ja Köyhäjoen lisäksi keittokursseja pidettiin Kanasessakin. Omasta opettajan työstään Eeva Liedes joutui sairauslomalle 1980-luvun lopussa uupumuksen vuoksi.
– Maalauspiiri oli minun pelastukseni. Se oli tosi hyvä, samoin posliinipiiri. Maalauspiirissä vetäjinä toimivat Airi Kentala, Leena Salmela, Olavi Poikola, Tarja Rajala, Elina Försti… Posliinipiiriä veti Pirkko Salmela. Kirsikkakupit maalasin itselleni ja siellä ne ovat kotona vieläkin, Eeva Liedes kertoo.
– Minulle kansalaisopisto oli ensimmäinen oma harrastus. En jaksanut mitään muuta kuin käydä taidekurssilla uuvuttuani. Sen piirin ansiosta rupesin nousemaan siitä tilasta. Sosiaalinen kanssakäyminen muiden kanssa oli minulle terapiaa, Eeva Liedes sanoo.

Ritva Kalliokoski on toiminut kansalaisopiston johtokunnassa. Yhtä aikaa hänen kanssaan luottamustehtävissä Halsualta olivat mukana Kalevi Heikkilä ja Tapio Hotakainen.
Kursseista hänen mieleensä on jäänyt 1970-luvulta säveltäjä P.H.Nordgrenin kurssi, jossa hän kertoi musiiikista ja säveltämisestä.
– PeeHoo oli juuri tullut Kaustiselle ja työskenteli läänintaiteilijana. Ajattelin, että olisipa mukava, jos saataisiin hänet kertomaan musiikista Halsualle. Hän lupasi heti, mutta kovalle otti, että saatiin seitsemän osallistujaa ja kurssi saatii kokoon. Menin Karvosen Viljon puheille ja Ojalan Matti (kanttori ja kansalaisopiston opettaja) auttoi. Toimme omat lapsemmekin, että saimme nipinnapin seitsemän osallistujaa, hän muistelee.
– Säveltäjä PH oli hieno ihminen ja vaikka meitä hävetti pieni osallistujamäärä, hän ei pitänyt sitä ollenkaan pahana. Kirjastoon oli silloin juuri tullut musiikin kuuntelun mahdollisuus ja kuuntelimme muistaakseni ainakin Shostakovitsin Leningrad-sinfoniaa, josta hän kertoi meille.
Ritva Kalliokoski on osallistunut myös kudontakursseihin ja muihinkin käsityöpiireihin.
– En muista niinkään johtokunnan työtä, mutta kudontakursseilta on monta muistoa. Innostus oli kovaa. Kudottiin kankaita ja kansallispukuja muun muassa Aino Kiviojan ja Laila Uusitalon johdolla. Karhukorven Allin autotallissa aloitettiin. Aini Lampuoti teki monia kansallispukuja. Kalliokosken Hilkka kutoi kotonaan Tuuterin, Tuukkalan ja Pyhäjärven puvut. Alli teki härmän puvut itselleen ja tyttärelleen Ainolle (nykyinen kansalaisopiston rehtori).
– Vieläkään en ymmärrä jäädä pois, kudotaan mattoja, pöytäliinoja ja silmikkoraanuja. Kutomapiiri on kokoontunut monissa paikoissa: Syrjälässä Eevin mattokutomossa, Ylikylän kuntotalolla, Käpyhovin alakerrassa, seurantalolla ja nykyään Sampolassa yritystalolla. On tehty nahkatöitä ja sidottu kirjojakin, Ritva Kalliokoski luettelee. 

Brita Kalliokoski on aloittanut kansalaisopiston piireihin osallistumisen jo nuoruudessa Sievissä ja Ylivieskassa. Kun hän muutti Halsualle, hän osallistui ensimmäiseksi vuonna 1974 Tarja Sillanpään vasikannahkaturkkikurssille.
– Sen jälkeen on ollut jos jonkinlaista kööriä. Puukkokurssit jäivät mieleen. Ensin Sepon (Kalliokoski) pajassa yritettiin tehdä itse puukkoja ja mieheni Voitto nauroi, että `akkain vihannesveitsi ́. Sitten kansalaisopistoon saatiin puukkokurssi. Siellä oli viitisentoista miestä ja minä. Terä tehtiin takomalla ja kaksi puukkoa minä taisin Taisto Kuortin ohjauksessa tehdä. Sittemmin olen käynyt useammilla kursseilla ja aina on erilaisia puukkoja syntynyt. Ei uskalla miehenikään enää nauraa puukoille, Brita Kalliokoski kertoo.
Myös korukursseille Brita on osallistunut: Huuskon Raunin ohjauksessa tehtiin hiekkavalulla pronssikoruja.
– Se oli vaikeaa, vasta neljännellä tai viidennellä valulla koru onnistui.
Opettajina mieleen ovat jääneet Maila Huusko, jonka johdolla tehtiin muinaispukuja, ja Kivijärven Leena, joka piti hopeakorukursseja. Hopealankaa kierrettiin ainakin 125 metriä.
– Kutomapiirissä on tehty shaaleja ja viimeksi mattoja. Parasta on olla toisten kanssa. Kun harraste yhdistää, tulee porukalle omat jutut ja uudetkin pääsevät helposti mukaan. 

Kansalaisopiston alkuvuosikymmeninä kielikursseilla oli tärkeä tehtävänsä. Monikaan ei ollut opiskellut englantia koulussa ja näin kansalaisopiston kurssit tarjosivat mahdollisuuden oppia uutta ja sivistää sekä kansainvälistää itseään.
– Olen suorittanut englannista oikein tutkinnon vuonna 1978. Arvosanaksi sain kahdeksikon, Ritva Kalliokoski muistelee.
Hän oli opiskellut aiemmin koulussa vain saksaa ja ruotsia.
Samassa Halsuan entinen kunnanjohtaja Kalevi Lindforskin muistaa olleensa tuolla englannin kielen kurssilla.
– Kylläpä ihmisen muisti on ihmeellinen. Muistin juuri, että pidin esitelmän aiheesta ”How to make an omelett”. 

Olga Melet-Pajuoja työskentelee tälläkin hetkellä kansalaisopiston kuvataidekurssien opettajana. 12 työvuoden aikana hän on pitänyt oppilaidensa kanssa 90 näyttelyä ja opettanut ainakin kahtasataa oppilasta.
– Minulle kansalaisopisto on tarjonnut mahdollisuuden paitsi työskentelyyn, myös kotoutumiseen ja kielen opiskeluun, hän kiittelee. Kun Olga muutti Pietarista Perhoon, hän työskenteli aluksi iltapäiväkerhossa Perhossa ja harmitteli, kun kuvataideopettajan koulutus menee hukkaan. Tutustuttuaan kansalaisopistoon käsityökurssien kautta ja tehtyään itsekin vähän käsitöitä, hän tarjoutui opettamaan.
– Täällä on valtavasti lahjakkaita ihmisiä, joita on ollut ilo opettaa. Olemme pitäneet paljon näyttelyitä ja taiteen arvostus on noussut kovasti, hän pohtii.
Halsualla kuvataidekurssi on toteuttanut muun muassa seurakuntatalon valtavan seinämaalauksen, jonka Kaija Kalliokoski ja Reetta Kauppinen tekivät vuonna 2012.
Olga Melet-Pajuoja on huomannut myös, mikä merkitys terveydelle kansalaisopiston piireillä voi olla.
– Moni vakavasti sairastunut ihminen unohtaa kipunsa ja vaivansa hetkeksi, kun tulee piiriin maalaamaan. Toinen omaisensa menettänyt unohtaa hetkeksi surunsa ja leskeytensä, kun on toisten kanssa. Taidepiirissä solmitaan ystävyyssuhteita, jotka kantavat piirin loputtuakin, käydään yksinäisten luona ja juhlitaan synttäreitä yhdessä.
Olga Melet-Pajuoja kiittelee Perhon kuntaa siitä, että se on tarjonnut maalauspiirille omat tilat kunnantoimistolla. Niissä on hyvin valoa ja maalaustelineet ja muut tavarat saavat olla paikoillaan.
– Se on ihmisille tärkeää, hän sanoo.
Alli Karhukorpi kiittelee Halsualla samaa.
– Kun on aloitettu huonoista tiloista, on opittu arvostamaan sitä, että on saatu hyvät ja valoisat tilat. 

Kalevi Lindfors muistaa lähteneensä kansalaisopiston kurssille 1970-luvun puolivälin paikkeilla. Hän osallistui tuolloin konkareiden kuntoryhmään.
– Se ei ollut minulle sopiva, kävin vain kaksi kertaa. Sitten tuli englannin piiri, jossa oli paljon väkeä. Muistaakseni vuosina 1978-79. Myöhemmin oli espanjan kurssikin, mutta sinne ei tullut paljon väkeä, juuri ja juuri sen verran, että se pyöri, hän muistelee.
Mielenkiintoinen kurssi 1980-luvulla oli eestin kielen kurssi, jossa käytiin läpi myös Viron historiaa. 
– Ystävyyskunta Vörusta täällä oli töissä Kalev Kalkun. Hän piti myös epävirallista Viron poliittista kurssia. Hän ei varmaan saanut edes palkkaa siitä, mutta hänellä oli tarve kertoa olosuhteista ja pyrkimyksistä hänen kotimaassaan. Ne kokoontumiset taisivat olla Vetelissä.
Eniten Kalevi Lindfors on kansalaisopiston piireissä työskennellyt valokuvauksen parissa. Hän toimi opettajana valokuvauskurssilla 1970-80-luvuilla.
– Siihen aikaan tehtiin kuvat alusta loppuun paperille. Kuvat eivät jääneet pilviin roikkumaan, kuten nyt vaan siihen aikaan oli filmirullat, jotka kehitettiin ja kuivattiin. Suurennuskoneetkin olivat käytössä. Työläintä oli paikkojen laittaminen valmiiksi kurssia varten.
– Paikkojen laittaminen ja purkaminen kesti kolme tuntia, koska opetustilan ikkunat piti teipata pimeiksi tinapaperilla sekä valmistella kiinnitysaine- ja kehitysaine astioihin. Oppilaita oli vähän toistakymmentä ja opetus kesti kaksi kertaa 45 minuuttia. Paras vaivan palkka itselleni oli se, että sain samassa tilassa kehittää myös omat kuvani, koska valmisteluun käytetystä ajasta en saanut palkkaa. Näin ei tarvinnut vessaa käyttää kotona, Kalevi Lindfors kertoo naurahtaen.
Valokuvauskursseja Kalevi Lindfors piti Toholammilla asti. Hän muistelee käyneensä Tampereella myös valokuvien iänmäärityskurssin, jotta kuvasta tietää, millä vuosikymmenellä se on otettu. Hänen kursseillaan ei ollut aivan nuorisoa, eikä ikäihmisiä.
– 30-40-vuotiaat olivat kiinnostuneimpia. Kalliokosken Erkki kävi opettamassa muotokuvien ottamista. Kuvattiin Marjusaaren Elmeriä ja Pölkin Eeroa ja tehtiin suurennuksia. Paras saavutukseni noilta kursseilta taitaa olla Jyrkän Markku, joka innostui valokuvauksesta tuolloin niin, että on kehittänyt siitä itselleen toisen ammatin. 

Marjusaaren Timo muistelee olleensa entisen rehtorin Heikki Julkusen pitämällä valokuvauskurssilla.
– Saimme kaverini kanssa pisteet siitä, että myöhästyttyämme kurssilta emme tormanneet suoraan sisälle, vaan koputimme ja odotimme lupaa mennä sisälle. Julkunen kehui meitä herrasmiehiksi, kun ymmärsimme koputtaa, emmekä pilanneet valokuvien kehitysprosessia.
Ensi kertaa kansalaisopiston oppilaana Timo Marjusaari oli Puronahon Sannin näytelmäpiirissä 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa.
– Olen ollut myös kuvataidekurssilla ja opiskellut englantia. Olin ollut koulussa laiska englannissa ja kun olin hakenut YK-joukkoihin tarvitsin englantia. Mirja Virmavirta ja Tuula Alanen opettivat useampana vuonna. Tuulalla oli hyvä menetelmä opettaa turistienglantia käytännöntilanteiden kautta. Koulun opetuksessa oli aivan liikaa kielioppia. Kun maailmalla olen kierrellyt, ei kieliopilla ole ollut mitään virkaa, kunhan vai toista ymmärretään.
Hän muistelee, että kielikurssien ikähaarukka oli laaja: vanhimmat olivat yli seitsemänkymppisiä ja nuorimmat parikymppisiä.
– Samassa hengessä kieltä kuitenkin opiskeltiin.
Ilmo Mäkisen mehiläistenhoitokurssilla Timo Marjusaari oli vuonna 1982 ja se oli kohtalokas, mehiläishoidosta tuli hänelle sivuelinkeino.
– Siitä lähtien olen mehiläisiä hoitanut ja usein pitänyt mehiläistenhoitokurssejakin joko yksin tai Aappo Valon kanssa. 

Kansalaisopiston rehtori Aino Salo muistaa äitinsä olleen usein kansalaisopiston kursseilla. Itsekin hän oli Salmelan Leenan taidekurssila ja Ylikylässä kudontakursseilla saalia tekemässä.
– Ruukissa ollessani tein mattoja kudontapiirissä ja Vetelissä olen osallistunut pajutyökurssille.
Lisäksi muistelutilaisuudessa Alli Karhukorpi muistaa vielä olleensa franssupiirissä Kanasessa ja Ylikylässä. Ylikylässä oli myös Kalevin liikuntapiiri.
Eeva Liedes puolestaan olisi halunnut mennä Könninkelloa tekemään puutyöpiiriin, mutta lopulta hänen miehensä Onni osallistui ja Eevan tehtäväksi jäi vain maalata kellot.
– Sulo Karhulahti sitä puutyökurssia piti täällä koululla, Eeva Liedes muistelee.
Lisäksi on Halsualla tehty veneitä, tuohitöitä Reijo Kalliokosken johdolla sekä aurinkokeräimiä.
– Muistan, että Marjusaaren Elmeri touhasi ruumisarkkukurssia, kun oli nähnyt jutun Pellervossa. Hänellä oli kaavat ja kaikki ja oli nähnyt sopivia kuusiakin. Joku toinen oli hänen aikeisiinsa todennut, että ei tuommoisia voi ruveta tekemään. Silloin Kalliokosken Seppokin oli sanonut isänsä Viljon opastaneen, että ei arkkua koskaan tehdä ennen ruumista, porukalla muistellaan.

Eeva Liedes muistuttaa, että kansalaisopistolla on ollut erittäin hyvät opettajat.
– Se vaatii sisua ja yritteliäisyyttä, että ilta toisensa jälkeen pakkaa laukkunsa ja lähtee sivukylille opettamaan. Huonokuntoiset ei jaksa. Hattua nostan heille. Ja jos eivät ole olleet opettamassa, ovat vielä olleet oppimassa muilta uutta. 
– Maila Huusko ja Pirkko Salmela ovat tehneet suuren työn.
Monia mukavia muistoja liittyy kansalaisopiston pitkäaikaiseen rehtoriin Heikki Julkuseen.
– Sieltä aina kajahti, että ”hyvvee päevee”. Minulta hän kerran tuli kysymään, montako nukkaa oot tehnyt maamiehen ryijyyn, enhän minä olllut laskenut. Viimeisimpään ryijyyn, jonka tein kraatarin talomuseoon, tuli 46 720 nyppyä, Alli Karhukorpi muistelee. 
Hiljalleen kansalaisopiston piireissä väki on vähentynyt.
– Ihmiset jotenkin pelkäävät. Nuoret eivät tule ja moni epäilee kykyjänsä. Joitakin kursseja peruuntuukin osanottajapulan vuoksi. Alli Karhukorpi tunnustaa oikein odottavansa kurssiohjelmaa. Timo Marjusaarelle on jäänyt mieleen eräs muisto kansalaisopison näytelmäpiiri näytelmän ensi- illasta näytelmästä Lahtiset ja Virtaset. TImolla oli prätkäsankarin rooli ja tyttöystävää näytteli Johanna Skantsi. – Olin sanonut, että en osaa tanssia ja harjoituksissa oli käytetty sellaista sheikkausta, mutta yhtäkkiä ensi-illassa olikin jokin hidas kappale ”Kun ensi kerran suutelin”. Se oli hirveää,mutta yleisöä nauratti ja sitä on muisteltu monta kertaa. 
Brita Kalliokoski puolestaan muistelee, kuinka hänen miehensä Voiton piti tulla hakemaan häntä kansalaisopiston kudontapiiristä Käpyhovilta, mutta tämä olikin nukahtanut.
– Puoli kahteen saakka kudoin ja odotin häntä ja sitten viimein kävelin kotiin. Pelkäsin, että jos joku tulee vastaan ja ihmettelee, että mitä varten minä siellä yömyöhällä kävelen. 

Kansalaisopisto 50 vuotta -muistelutilaisuus Halsuan kunnantuvan kahviossa 26.1.2019.