Käyttäjiä kuunnellen, paikallisuus säilyttäen
Matalan kynnyksen toimintaa jatkossakin, visioi johtokunta 

Perhonjokilaakson kansalaisopiston johtokunnan mielestä opisto on arvokas paikallisena, tasa- arvoisena ja perinteikkäänä. Sellaisena he haluavat opiston ja sen toiminnan pysyvänkin visioidessaan tulevaisuuden kansaaisopistoa.
– Matalan kynnyksen toimintaa, johon mukaan pääsee ilman pääsykokeita tai suuria osallistumismaksuja, jotta jokainen tuloista riippumatta voi harrastaa. Sellainen kansalaisopiston pitää olla jatkossakin, sanoo kaustislainen tuore johtokunnan jäsen Sanna Uusivirta.
Niin ikään kaustislainen Pekka Kivelä puolestaan perää tulevaisuuden kursseille vielä nykyistä enemmän yhteisöllisyyttä eli vaikkapa koko perheen yhdistäviä kurssimuotoja.
– Että ei tarvitsisi viedä perheestä vain yhtä harrastamaan, vaan koko perhe voisi osallistua yhdessä, hän pohtii. Lisäksi hän jatkaa, että ikäihmisten tekemiseen pitää keskittyä vielä enemmän jatkossa. 

Toisaalta kansalaisopisto on perinteisesti ollut se, joka vie palveluja kylille ja puheenjohtajaja Johanna Järvelän mukaan sitä pitää ehkä nykyistäkin enemmän korostaa.
– Kylillä kokoontuvat kurssit toimivat suorastaan kyläilykulttuurin korvaajina, arvioi veteliläinen johtokunnan jäsen Petri Saari.
– Toisaalta yhä selkeämmin on nähtävissä se, että koko talven mittaisiin piireihin ei haluta sitoutua, vaan toivotaan lyhyitä, esimerkiksi viiikonloppukursseja. Lisäksi perinteessä tulisi pysyä vaikka tehdäänkin uutta, hän jatkaa.
Halsualainen, vuosikymmenet johtokuntatyöskentelyyn osallistunut Timo Marjusaari näkee yhtenä tulevaisuuden mahdollisuutena kierrätysmateriaalin käytön kursseilla. 
Yksikään johtokunnan jäsenistä ei pelkää kansalaisopiston toiminnan hiipuvan. Niin kauan kun valtionosuutta toimintaan saadaan, toiminta säilyy.
– Toki jos valtionavut vähenevät roimasti, joudutaan tuntimäärää vähentämään samassa suhteessa, Johanna Järvelä arvelee. 

Opintomaksujen hintaa Perhonjokilaakson kansalaisopistossa on korotettu vuosien varrella maltillisesti.
– Kuntienkaan kanssa ei ole rahoituksesta tarvinnut vängätä, vaikka tämä ei mitään lakisääteistä toimintaa olekaan, Johanna Järvelä toteaa ilahtuneena.
Sanna Uusivirta puolestaan toivoo, että kunnissa ymmärretään jatkossakin, kuinka paljon elämänlaatua saadaan suhteellisen pienillä euromääräisillä satsauksilla.
Seuraavan sukupolven mukaan saaminen on suuri haaste, johon perholainen kansalaisopiston opettaja ja johtokunnan jäsen Mika Kytölä yllyttäisi vaikkapa teemapäivllä tai -viikoilla.
– Ota lapsi mukaan harrastuspiiriisi, voisi olla hyvä teema, hän arvelee.
Mika Kytölä on vetänyt puutyökurssia 12 vuoden ajan Perhossa ja joskus kursseilla on ollutkin lapsia vanhempien mukana. 

Veteliläinen Johanna Järvelä on toiminut kansalaisopiston johtokunnan puheenjohtajana jo kymmenen vuoden ajan. Vielä häntäkin pidemmän ajan johtokunnassa on toiminut halsualainen Timo Marjusaari.
– Luottamustoimena tämä ei työllistä paljon, koska kokouksia on harvassa, mutta tämä on mahtavinta kuntien välistä yhteistyötä. Kansalaisopisto on neljän kunnan yhteinen asia, jonka tavoitteena on tuoda elämän sisältöjä ja toimintaa eri ikäisille ja eri puolilla asuville, Johanna Järvelä kehuu.
Hänen mielestään kuntien välisiä erimielisyyksiä ei ole ollut, vaan on toimittu alueen ihmisten parhaaksi sovussa.
Sanna Uusivirta puolestaan muistuttaa, että johtokunnan jäsenten täytyy katsoa koko opiston asioita, mutta silti olla kotikunnan edustajana.
– Hyvä ja mukava ilmapiiri on ollut. Terveisiä tulee aina kentältä ja niistä koetetaan muistuttaa kokouksissa, Timo Marjusaari sanoo.
Kunnat vastaavat omista tarjonnoistaan, koska maksavat niistä. Sen vuoksi muiden kuntien edustajat harvoin lähtevät puuttumaan toisen kunnan tarjontaan.
– Koskaan ei ole kyseenalaistettu myöskään kunnan taholta tätä toimintaa, Timo Marjusaari sanoo. 

Kaikkien johtokunnan jäsenten mielestä on yksiselitteistä, että näin laajaa harrastustarjontaa ei voitaisi pyörittää ilman kansalaisopistoa.
– Jos toiminta perustuisi vaikka talkootyöhön tai yhdistysten varaan, kurssien vetäjät väsyisivät, eikä toiminta olisi niin jatkuvaa ja taattua. Toisaalta, jos ohjaajan palkka pitäisi kerätä pelkästään osallistumismaksuilla, ne olisivat moninkertaiset, Sanna Uusivirta pohtii.
– Jatkuvuuden takaa se, että kansalaisopisto maksaa palkan ja on ammattilainen puikoissa. Homma pyörii vaikka jäsenet vaihtuvatkin. Kansalaisopisto luo pohjan puoliammattimaiselle toiminnalle esimerkiksi Perhon Papillon-kuorossa, Mika Kytölä arvioi.
Saman opisto on tarjonnut Timo Marjusaaren mielestä teatteripuolelle. 

Mitä opisto sitten ei ole pystynyt tarjoamaan?
– Kaikkia ikäryhmiä ei tavoiteta, eikä varsinkaan miehissä, vaikka ikäjakauma piireissä laaja onkin, Johanna Järvelä tunnustaa.
Miehet ovat olleet innostuneita kansalaisopiston järjestämistä aurinkokennojen rakennuskurssista, puutöistä ja puukoista, mutta tulevaisuudessa voisi olla vaikkapa metsästysseurojen kanssa yhteistyössä toteutettavaa lihanleikkausta tai muuta, johon etsitään uusia yhteistyötahoja. 

Johtokunnan jäsenet pitävät opistoa toimivana, niin hallinnollisesti, alueittain kuin kursseittainkin.
– Kun ajatellaan kuinka pienillä resursseilla tätä opistoa pyöritetään, on suoranainen ihme, miten hienosti kaikki toimii, Johanna Järvelä kiittelee.
Timo Marjusaari muistuttaa opiston vuonna 2010 saamasta laatupalkinnosta, mikä kielii toiminnan tasosta. Yhä tänäänkin ollaan saman laatumaininnan arvoisia.
– Kun vain kuntalaiset ja päättäjät muistaisivat kansalaisopiston arvon. Tämän kehittäminen ja tähän satsaaminen pitkällä tähtäimellä on kantanut ja kantaa hedelmää. Mikään tulos ei tule lyhyellä ajanjaksolla. Säästäminen ja rahojen vähentäminen voi tuntua helpolta toimenpiteeltä, mutta se kirpaisee äkkiä monia käyttäjiä, eikä ole pitkän päälle kannattavaa, hän sanoo.