Uudistaja, joka kunnioittaa perinteitä 

Vetelin sivistysjohtaja Maria Keltti-Heikkilä on seurannut Perhonjokilaakson kansalaisopiston elämää vuodesta 2003. Rehtorin tehtävistä hän on ollut syrjässä muutaman vuoden, mutta tavallaan toiminta kuuluu myös sivistysjohtajan ”peukalon alle”.
Hänen mielestään Perhonjokilaakson kansalaisopisto on kautta historiansa ollut kulttuurin uudistaja, mutta myös säilyttäjä, joka kunnioittaa perinteitä ja sitä, mikä on jokilaaksolle ominaista.
– Esimerkiksi pelimannikulttuuri olisi säilynyt täällä ehkä muutenkin, mutta kansalaisopistollakin on iso merkitys. Kansalaisopiston toiminnasta iso osa on musiikkia, vaikka muissa opistoissa musiikkia ei niin paljon ole.
Hän tietää, että täällä on jopa jouduttu jarruttelemaan, ettei musiikki vie kaikkia opiston tunteja, vaan muullekin pitää jäädä tilaa.
– Toinen merkittävä on kansantanssi. Kansantanssikulttuurin elävänä pitämisessä kansalaisopiston rooli on tärkeä. Opistolla on vuosittain useita kansantanssiryhmiä ja harrastuksen suosio vain kasvaa vuosi vuodelta. Kaikkeen kysyntään ja toiminnan laajuuteen eivät kansalaisopiston resurssit riitä, mutta Kaustisen nuorisoseura edesauttaa kansantanssin elävänä ja laajana pitämistä omalla aktiivisella toiminnallaan.
Kansalaisopisto on ollut hyvä alusta kasvattaa ja kehittää Näppäreiden viulusoitto-  ja Ottosten kansantanssiharrastusta pysyvien elementtien pohjalta.  
Toisaalta Maria Keltti-Heikkilä muistuttaa, että tällaista toimintaa kansalaisopisto ei olisi voinut luoda, ellei olisi valtavaa paloa ja osaamista.
– Noin mittavaa työtä ei tehdä pelkillä opetustunneilla, vaan se vaatii innostusta, paloa ja vapaaehtoisuutta opettajilta, osallistujilta kuin taustayhteisöiltäkin.

Kun Maria Keltti-Heikkilä aloitti muualta tulleena rehtorina, hän ihaili seudun elävää perinnettä, joka kokoaa monia eri kulttuurinaloja yhteisen toiminnan ääreen. yhteen. Samalla hän tiedosti, että kansalaisopiston pitää tarjota myös uusia vivahteita, joilla rikastaa seudun ihmisten elämää.
– Organisaatio on matala ja joustava. Se helpottaa koulutussuunnittelua ja antaa tilanteille mahdollisuuden elää.
Maria Keltti-Heikkilä ylistää myös opiston hyviä opettajia.
– Kädentaitojen opettaja Tuula Taivassalo oli uudistaja. Hän oli aina ajan hermolla ja toi muun muassa käsityömessuilta opetukseen aina uusi ideoita. Huuskon Mailalla oli valtava repertuaari erilaisia kursseja tarjolla opiston ohjelmaan ja innosti ison joukon opiskelijoita milloin hopeakorujen tekemiseen tai tiffanytöihin.  Forsbergin Eeva-Riitta on aina ollut opiston kudonnanopetuksen sielu, hänellä on silmää kaikenlaiselle  kauneudelle käsitöissä. 

Kansalaisopiston tulee kuitenkin myös uudistua ja olla näkyvillä. Harrastusmahdollisuksia tarjoavat nykyään niin monet tahot, että on tärkeä lunastaa paikkansa joka vuosi.
– Ohjelman pitää olla sellainen, että sitä odotetaan ja perinteisten rinnalla pitää olla aina jotain uutta, mitä maailmallakin on. Muistan esimerkiksi, kuinka jooga tuli uutena tai lasten värikylvyt, japanin opiskelu tai puukontekokurssit. Ne olivat aikansa uutuuksia, joita voitiin tarjota ylpeinä.
Ohjelman kokoaminen pienellä henkilökunnalla on ollut haastavaa, hittejä ja hutejakin on tullut. Varsinaisesti opiston perustehtävä ei ole muuttunut niiden 15 vuoden aikana, joina Maria Keltti-Heikkilä on sitä seurannut.
– Opisto elää ajassa ja toivottavasti myös pienen askeleen aikaansa edellä, jotta opiston kiinnostavuus ja houkuttelevuus pysyisivät korkealla tasolla. Opiston hallinnoinnissa on kuitenkin tapahtunut suuria muutoksia ja askeita kohti digitalisaation hyödyntämistä. 

Kansalaisopiston perustehtävä on säilynyt. Se on uuden oppimista, itsensä kehittämistä, harrastamista ja toisten kohtaamisia. 
– Tärkeintä ei ole se, mitä piireissä ja kursseilla on saatu aikaan tai miltä lopputulos näyttää, vaan se, miten mukavaa ihmisillä on ollut ja minkälaista henkistä pääomaa on kerrytetty.
Muuttunutta toiminnassa on, että ihmiset eivät enää halua sitoutua koko lukuvuodeksi viikottaisiin kokoontumisiin.
– Halutaan nopeasti käydä tekaisemassa jokin sisustuselementti, mutta ei haluta osallistua koko lukuvuotta. Sen vuoksi kansalaisopistossa on enemmän lyhytkursseja kuin ennen. Tietenkin on kursseja, joiden on pakko olla pitkiä ja kokoontumisia säännöllisesti, kuten kudonnassa, jonka tuotteet eivät yhdellä ja kahdella kertaa valmistu. 
Myös opiston talous on säilynyt suunnilleen samanlaisena. Valtionosuuksista tulee perusrunko, mutta kunnilta odotetaan omaakin panosta.
– Perhonjokilaakson kansalaisopisto on suorastaan loistava esimerkki kuntien välisestä yhteistyötä. Kunnissa arvostetaan sitä, että kansalaisopisto on paikka, joka tarjoaa kaikille kuntalaisille sosiaalista ja henkistä pääomaa ja kaikki kunnat pääsevät aidosti vaikuttamaan siihen, miltä meidän kaikkien yhteinen opisto näyttää ja  mitä siellä opetetaan. Vaikka valtionosuustuntien määrä on laskenut ja tietyllä tavalla toimintaa pitänyt supistaa, on tarkemmin mietitty mihin resurssit kohdennetaan.
Maria Keltti-Heikkilä kehuu opiston johtokunnan työskentelyä, jossa on aina kunnioitettu toisia paikkakuntia, toisia jäseniä ja kunkin osaamista. Johtokuntaan on myös valikoitunut valveutuneita persoonia. Koskaan toiminta ei ole ollut raskasta, vaan yhdessä innostumista ja toiminnan jakamista.
– Esimerkiksi kaustislaista Ritva Tainiota muistelen erityisellä lämmöllä. Hän oli innostava johtokunnan jäsen, avarakatseinen ja sydämeltään sivistyksen viestin viejä.

Ainutlaatuisena asiana Maria Keltti-Heikkilä muistaa 2000-luvun alun Grundtvik-hankkeen. Se oli CIMO:n rahoittama hanke, jonka kautta opettajia, luottamushenilöitä ja opiskelijoita tutustutettiin eurooppalaisiin toimijoihin. Tuolloin tehtiin yhteistyötä italialaisten, englantilaisten, latvialaisten ja pohjois-irlantilaisten kanssa ja opiskelijavaihtoja.
– Ne olivat mahtavia reissuja, kun vietiin kädentaitoja näyttelyihin ja tutustuttiin toimintaan: mukana olivat muun muassa Sanni Puronaho, Tuija Peitso, Pauliina Saari, Ritva Tainio, Eeva-Riitta Forsberg, Tuula Taivassalo sekä Maila ja Rauni Huusko.
Toinen ikimuistoinen asia opiston taipaleella on ollut Opetusministeriön myöntämä 30 000 euron laatupalkinto vuonna 2009. Sitä varten arvioitiin tarkasti opiston toimintatapoja, säännönmukaisuutta ja arviointisuunnitelmaa. Todettiin, että opiston toiminta osoittaa pitkäjänteisyyttä ja jatkuvuutta.
– Näppäritoiminta oli keskeinen laatupalkintoon vaikuttanut asia, mutta lisäksi saatiin kiitosta pitkäjänteisestä aktiivisesta kehittämistyöstä ja laadukkaista toiminnan tuloksista, voimakkaasta yhteisöllisyydestä ja hyvästä hallintokonseptista sekä siitä, että taloutta on hoidettu hyvin. Nuo kaikki ovat asioita, jotka voi allekirjoittaa yhä edelleen! 

Maria Keltti-Heikkilä valittiin kansalaisopiston rehtorin ja Vetelin kunnan sivistysjohtajan yhdistelmävirkaan vuonna 2003. Häntä ennen virkaa olivat hoitaneet lyhyen aikaa Urpo Vainio ja Kirsti Äyräväinen.
Maria Keltti-Heikkilän perhevapaiden aikana puolestaan Paula Nilivaara, Tuula Taivassalo ja Juha Saari ovat tuuranneet. Vuodesta 2015 Maria Keltti-Heikkilä on ollut toisissa tehtävissä.
– Rehtorin työssä parasta olivat ihmiset, joiden kanssa sai tehdä tiiviisti yhteistyötä. Oli mahtaa oppia tuntemaan eri alojen asiantuntijoita. Joka vuosi vähän jännitti, että miten opinto-ohjelma otetaan opiskelijoiden keskuudessa vastaan.
Opinto-ohjelman tekemisessä ovat tärkeinä työpareina olleet opiston kanslistit: Anna-Liisa Kotila, Raija Peltoniemi ja Mervi Haavisto.
– Kaikkien näiden työparien kanssa työnjako on ollut sujuvaa. Ei voi ajatella, että toiset ovat rehtorin ja toiset toimistosihteerin töitä, vaan yhdessä on tehty ja hyvin on sujunut.
Opettajat erilaisille kursseille ja piireihin ovat löytyneet pääsääntöisesti omalta alueelta tai Keski- Pohjanmaalta ainakin.
– Ihan omastakin jokilaaksosta löytyy monenmoista osaamista. Äkkiseltään ei tule mieleen kuin puukkokurssin opettaja, joka rekrytoitiin kauempaa.
Rehtorivuosinaan ja yhäkin Maria Keltti-Heikkilä toivoisi, että opiskelijat ja kuntalaiset osoittaisivat toiveita sisällön suhteen, koska heitä varten työtä tehdään.
– Sillä tavalla opisto pysyy alueensa ja ihmistensä näköisenä.
Itse Maria Keltti-Heikkilä on osallistunut liikuntakursseille, ollut tekemässä miniryijyä sekä harrastanut yhdessä lapsensa kanssa aikuinen-lapsi kuvataidekurssilla.
– Kuvataidepiirin Olga Melet-Pajuoja on yksi huikeista opettajalöydöistä. Hän on niin innostava monelle. Miniryijykurssi puolestaan osoitti minulle, että noviisikin voi oppia toisilta tekijöiltä paljon. Liikunta puolestaan antaa hyvinvointia ja jaksamista, mutta myös mahtavaa yhdessä tekemistä. 

– Olen nauttinut ihan valtavasti työstä kansalaisopiston parissa. Olen saanut tutustua luoviin ja lahjakkaisiin ihmisiin ja on ollut kunnia tehdä yhteistyötä esimerkiksi Maunon (Järvelä) kaltaisten ihmisten kanssa. Joka kerta, kun Näppäritouhua tai Maunoa on huomioitu, olen vähän röyhistänyt kansalaisopiston puolesta rintaani myös, Maria Keltti-Heikkilä tunnustaa nauraen. 
Kevätnäyttelyjen kokoaminen on myös ollut antoisaa hallintoihmiselle: on saanut olla tekemässä jotain kaunista visionäärien kanssa. Kansalaisopisto on myös antanut mahdollisuuden tutustua neljän kunnan alueen ihmisiin.
– Ilolla muistan hetkiä Perhossa kudontakurssilla tai Kaustisella espanjan tunneilla. Vierailut näillä kursseilla ovat olleet tietynlaisia työn tähtihetkiä. 

Kansalaisopistokenttä on ainutlaatuinen. Monesti unohdetaan kuinka kansalaisopistosta voisi vuodesta toiseen olla ylpeä.
– Tietynlaista kilpailua on eli kansalaisopistonkin pitäisi uudistua ja nostaa profiilia, ottaa ehkä joitakin uusia askelia. Kansalaisopisto tarjoaa monenlaista hyvinvointia, mutta nuoret ja miehet ovat haasteena, sillä 70-80 prosenttia opiskelijoista on naisia.