Alueen teatteritoiminnan mahdollistaja 

Mikäli kansalaisopistoa ei olisi, olisi mahdotonta kuvitella Perhonjokilaaksoon niin paljon harrastajateatteritoimintaa kuin sitä nyt on.
– Väistämättä harrastajateatterille tarvitaan kehysyhteisö. Harrastelijoiden omin voimin voidaan tehdä hetki jotain, mutta pysyvyyden kannalta opisto on ollut mahdollistaja, pohtii näytelmäkursseja kansalaisopistossa vetänyt halsualainen Katja Hakala.
Toinen pitkään ryhmiä ohjannut, kaustislainen teatteriammattilainen Kai Eerik Känsälä puolestaan muistuttaa, että kansalaisopiston kulttuurituotanto tulisi nähdä laajemmin ja ymmärtää, millainen taloudellinenkin merkitys sillä on alueella.
– Esimerkiksi tänä vuonna festivaalit sai valmiin kavalkadin Kaustisen mysteeriosta, joka tehtiin kansalaisopiston kurssilla. Mikäli sellainen työ lähdettäisiin tekemään juhlia varten, se vaatisi taloudellista panostusta, mutta nyt se oli juhlille täysin ilmainen, Kai Eerik Känsälä sanoo.
Sama pätee hänen mukaansa Näppärien ja Ottosten toimintaan.
– Iso osa Kaustisen imagosta ja juhlien imagostakin nojautuu kansalaisopistossa tehtyyn toimintaan, mikä turhan usein unohtuu, hän sanoo.
– Ei tässä mittakaavassa olisi kesäteatteria, ilman kansalaisopistoa. Opiston talven sadolla tehdään kesäteatteriesitykset eli perustyö on tehty talvella, Katja Hakala jatkaa.
Hän muistuttaa, että kansalaisopiston esitykset saisivat saada sen arvostuksen, joka niille kuuluu.
– Ei se ole laadusta pois, jos on tehty kansalaisopistossa. Työ ja kehittyminen on yhtä perusteellista kuin ammattilaisella, jos hurahtaa ja innostuu. 

Taiteen tekeminen Perhonjokilaakson kansalaisopiston kursseilla on ohjaajien mukaan ollut vapaata ja joustavaa.
– Paljon saa tehdä niin kuin haluaa. Opistolta tulee täysi tuki, rehtori ei turhaan jarruttele. Tämä on hvyä paikka tehdä taidejuttuja, kun on turvallinen kehys ja instanssi takana, Katja Hakala pohtii.
Hän päätyi töihin kansalaisopiston näytelmäpiiriin vetäjäksi vuonna 2010, jolloin hän oli ohjannut Halsualla koululaisten Luovailukerhoa jo pitkään. Hänen kursseillaan on näytelty, harjoiteltu kantritanssia ja harrastettu lausuntaa. Tällä hetkellä hän vetää näytelmäkurssia Halsualla, Perhossa ja Vetelissä. 

Mirja Teerikangas on ollut mukana Köyhäjoen näytelmäpiirissä 20 vuoden ajan ja ohjannut vuodesta 2012 lähtien näytelmät. Näytelmäpiiri elää kylän rytmissä: harjoitukset aloitetaan kun väki ehtii hirvenmetsästyksen ja tarhahommien hiljennyttyä tammikuussa.
– Meillä on pieni porukka, joka haluaa joka vuosi lähteä mukaan, mutta hankalinta on löytää sopiva koko illan näytelmä, Mirja Teerikangas sanoo.
Näytelmäpiirissä on tällä hetkellä vähemmistö kyläläisiä, enemmistö tulee keskustasta ja muilta kyliltä.
– Kyllähän näytelmän tulo ensi-iltaan on kylän päätapahtuma. Se on kyläyhdistykselle iso asia, että saadaan rahoitusta kylävalojen ja Mäntymajan ylläpitoon. Näytteleminen on toki osallistujille pääasia, mutta moni tulee senkin takia, että saa jutella toisten kanssa ja koska järjestämme yhteisiä retkiä ja ruokailuja.
Kaikilla näyttelijöillä on halu näyttelemiseen ja aito kiinnostus tehdä sitä sydämellä.
– Uusia näyttelijöitä vaan ei tahdo saada, Mirja Teerikangas harmittelee. 

Kai Eerik Känsälä toimi Kansantaiteenkeskuksen ohjelmatuottajana ja teki teatteria siinäkin roolissa, mutta toisaalta rinnalla pyörivät jo kansalaisopiston kurssitkin.
– Silloisetkin kesäteatterit olivat kansalaisopiston kursseina, vaikka tietenkin tehtiin lisätunteja muuta kautta. Kansalaisopiston tuntimäärä ei tahdo riittää esityksen valmistamiseen, Kai Eerik Känsälä sanoo ja myös muut ohjaajat tietävät, että talkootyöksi menevät kaikki suunnittelutunnit ja esitettävän näytelmän valintaan käytettävät tunnit, puhumattakaan siitä, jos kirjoittaa itse näytelmän.
– Ikimuistoisimpa ovat olleet kehitysvammaisten näytelmäpiirit Kivi kiven sisällä, joita vedettiin parina vuonna, Kai Eerik Känsälä sanoo.
Parasta kansalaisopistossa on Kai Eerik Känsälän mielestä se, että kynnys on matalalla ja kaikki pääsevät kokeilemaan siipiä näyttelijänä.
– Silti se ei tarkoita sitä, että taiteellisuudesta tingittäisiin. Opetuksellinen puoli on tärkeä ja ohjatessa yritän aina miettiä ja perustella asioita. Ei kukaan lähde näytelmäpiiriin, ellei halua oppia  näyttelemistä, mutta ohjaajan täytyy itselleen muistuttaa, että ihan kaikkea ei saa vaatia, mitä ohjaajana muuten vaatisi, tärkeää on säilyttää tekemisen ilo, Kai Eerik Känsälä sanoo. 

Ohjaajan tärkeä tehtävä on kuitenkin luoda turvallisuudentunne, jotta jokainen uskaltaa kokeilla siipiään.
– Ohjaajaan pitää pystyä luottamaan, että hän ei päästä ketään mokaamaan lavalle, ohjaajat pohtivat.
Katja Hakala muistuttaa, että kansalaisopisto ohjaajan palkkaamisella takaa sen, että ryhmä saa ohjaajan joka vie eteenpäin.
– Ja toisaalta näillä kairoilla ei olisi mahdollisuutta tehdä ollenkaan, jos ei opisto tarjoaisi puitteita, hän sanoo. Kai Eerik Känsäläkin muistuttaa, että kansalaisopisto on viimeisiä kunnallisia palveluja, jotka pumppaavat elämää kylille.
– Näytteleminen vaatii muita; yhteisön, tilat, ohjaajan, yksin sitä ei voi harjoitella, Katja Hakala täydentää. 

Vaikka näytteleminen, näytelmän valmistaminen ja ilmaisussa kehittyminen on tärkeintä, on sillä myös muita tehtäviä.
– Näytteleminen on harrastamisen laji, jossa mennään sillä tavalla iholle, että ohjaaja voi helposti päätyä terapeutiksikin, ellei ole tarkkana. Harjoitusten pitää olla sosiaalinen tapahtuma ja kahvittelukin on tärkeää, mutta tärkeintä on näytteleminen ja siihen sitoutuminen, Kai Eerik Känsälä sanoo. Perhonjokilaaksossa sitoutuminen näytelmien tekemiseen on valtavaa: rima jättää harjoiteltu rooli vetämättä vaikkapa sairastumisen takia, on korkealla, tietävät kaikki haastatellut ohjaajat.