Aaro Kentalan syntymästä 100 vuotta

Konsta. Viljami. Mauno. Aaro. Monet kaustislaiset suuret musiikkimiehet tunnetaan etunimillä, mutta Aaron nimi on jäämässä nykyiseltä pelimannipolvelta unohduksiin, vaikka hän oli kansanmusiikkijuhlien alkuaikoina tärkeä ja näkyvä henkilö kaustislaisen musiikin esilletuojana ja uuden kansanmusiikkiperinteen luojana.

Tänä vuonna 2020, kun tulee 100 vuotta Aaro Kentalan syntymästä, onkin aiheellista muistella tätä tummaa ja temperamenttista kaustislaista käkkäräpäätä, Erkki Ala-Könnin ”italialaiseksi maestroksi” tituleeraamaa musiikkimiestä.

Aaro syntyi 10.2.1920 Finnin Jannen (Juho Kentala) ja Ylitalon Olokan (Olga Virkkala) 14-päiseen lapsilaumaan. Sisaruksilleen hän esittäytyi puhelimessa: ”Täällä numero yhdeksän!” Heti kun kädet harmoonin koskettimille ylsivät, alkoi soitto soida, kansanmusiikista virsiin ja tanssimusiikkiin.
Musikaalisen pojan tie vei Turun kirkkomusiikkiopistoon, ja tarina kertoo, että rehtori otti Aaron puhutteluun, koska hänen oli havaittu sopimattomasti soittavan iltaisin viihdemusiikkia ravintolassa. Mutta kun Aaro selvitti, että soittohommat iltaisin ovat hänelle ainut tapa rahoittaa päivisin tapahtuvat opinnot, annettiin kuitenkin armon käydä oikeudesta.

Sota keskeytti opinnot neljäksi vuodeksi. Rintamalta palattuaan Aaro jatkoi opintonsa loppuun ja suoritti kanttorintyön ohessa vielä musiikinopettajan tutkinnonkin Sibelius-Akatemiassa. Siellä hänen sävellyksenopettajansa oli Selim Palmgren, ja Akatemiassa hän myös otti sivuaineekseen viulun, jota opetteli soittamaan aikuisella iällä.

Aaro vaihteli kanttorin ja musiikinopettajan toimia ja muutti perheineen muutaman vuoden välein paikasta toiseen etsien oikeaa paikkaa asettua. Virkavuosina Aaron jokaiselle asuinseudulle syntyi musiikin harrastamisen aktiivisuuspiikki;

Asuessaan Kokkolassa 1960-luvulla Aaro sitten sai kaikista merkittävimmän ideansa. Hän keksi alkaa sovittamaan kaustislaisia pelimannisäveliä sekakuorolle. Häälaulajiksi nimetty Kokkolan kaustislaisten kuoro esitti Aaron sovituksen Viljami Niittykosken, Aaron apen sanoittamasta kaustislaisesta Häävalssista. Sen kantaesitys Kaustisen kirkonkylän nuorisoseurantalon pihalla päättyi kaustislaisen kulttuurin vaalijan Santeri Isokankaan seisaaltaan julistamiin profeetallisiin sanoihin: ”Euroopan paras esitys!”

Aaro perusti kuoroja, puhallinyhtyeitä ja orkestereita jokaisessa työpaikassaan. Kaikki ne taisivat pikku hiljaa lopahtaa hänen siirryttyään seuraavaan, kiinnostavampaan työpaikkaan.

Häälaulajista tuli sittemmin Kaustisen Hääkuoro, siitä lähtien aktiivisesti toiminut pelimannikuoro. Aaron kuorosovitukset saivat alkuaikoina puritaanisimmilta kansansoiton säilyttäjätahoilta tiukkaa vastustustakin, mutta nykyään ne ovat muuttuneet jo niin perinteiseksi kansanmusiikiksi, että aikaa myöten alkaa unohtumaan jonkun joskus sovittaneen ne. Se tiedetään, että monelle ei kesä tule ilman, että pääsee kuulemaan Hääkuoron laulamana ne rakkaimmat kaustislaiset sävelmät Aaron sovituksina.

Aaro oli tuottelias. Hän sävelsi, sanoitti ja etenkin sovitti työn ohessa, myös eri työpaikkojensa yhtyeille ja kuoroille. Sävellyksiä ja sovituksia kuoroille on noin 130, soittimille noin kuusikymmentä, yksinlauluja nelisenkymmentä.
Yhteistyöstä runoilija Viljami Niittykosken kanssa syntyi tunnettuja kaustislaisia kuoro-evergreenejä, kuten Johanneksen valssi, Hintrikin surumarssi ja Elämän virta, Marjaanan Villen valssinakin tunnettu. Kanttorina hän sävelsi myös kirkkomusiikkiteokset Litanian sekä Hääkuoron matkassa vuosikymmenet suomalaisia kirkkoja kiertäneen rakastetun Kaustislaisen messun.
Aaron suurin työ oli Morsiustaivas-ooppera, Vaasan oopperan tilaus, josta Aaro teki myös lyhyemmän kamarioopperaversion kaustislaisille esittäjille.

Kun ensimmäisiä kansanmusiikkijuhlia pistettiin käyntiin, Aaro oli merkittävässä asemassa. Sitä ennen eivät pelimannit olleet paljoa soittaneet yhdessä, mutta ennen juhlia Aaro kulki kylältä kylälle houkuttelemassa eri kylien soittajia soittamaan yhdessä Kalliopaviljongille. Aaro sai eloisalla olemuksellaan ja hyvällä huumorillaan koko kunnan pelimannit ilmestymään paikalle, innostumaan ja puhaltamaan yhteen hiileen.
Veljensä Saulin kanssa Aaro laati Kaustislaisen kavalkadin, jossa vanhat hupaisat tarinat edesmenneistä pelimanneista ja muista kaustislaisista kulttuuripersoonista höystivät musiikkiesityksiä. Musiikkina oli pelimannien yhteisnumeroita, Aaron sovituksia Hääkuorolle, eri kylien pelimanniesityksiä ja sooloja. Tällä samalla yleisön rakastamalla Kentalan veljesten sapluunalla vedetään kansanmusiikkijuhlilla edelleen areena täyteen kaustislaisen musiikin ystäviä.

Me kaikki, jotka olemme kokeneet ensimmäiset Kalliopaviljongin kavalkadit, ammennamme varmaan vieläkin niiden huikeasta tunnelmasta, esiintyjien hyväntuulisesta höpsinnästä, hurraavista loppuunmyydyistä saleista sekä kuoron ja pelimannien yhteisnumeroiden kylmiä väreitä tuottavasta komeudesta. Kansanmusiikkijuhlat pistettiin käyntiin kaustislaisten osalta ylimaallisen hienolla, luovalla ja yhteisöllisellä tavalla, ja tähän Aarolla musiikin johtajana ja esiintyjien tunnelman kohottajana oli erityinen ja keskeinen vaikutus.

Aaron viimeinen ja pitkäaikaisin työpaikka oli 1970-luvulla Perhonjokilaakson kansalaisopiston musiikinopettajana. Silloin ei vielä monessakaan paikassa käytetty kansanmusiikkia harrastajien opetuksessa, mutta Aaro perusti uutena ideana pelimannipiirejä ja kansanmusiikkikuoron nuorille, ja moni aloittikin musiikkiharrastuksensa ”Aaron piirisä” jokilaakson eri kyläkouluilla. Aaro sovitti helppoja vapaakielistemmoja vasta-alkajaviulisteille; pääasia oli, että kaikki pääsivät heti soittamaan. Tätä samaa metodia samassa virassa on jatkanut Mauno Järvelä Näppäreineen.

Vuonna 1979 Aaro sairastui vakavasti ja joutui siirtymään vetovastuista syrjään, mutta heti hänen päästyään liikkeelle hänet nähtiin taas pelimannien riveissä, ja soittelipa hän silloin tällöin vielä soolojakin kaksirivisellä haitarilla, jonka soitosta ehti vielä innostua sairastumisen jälkeen. Aaro siirtyi tästä ajasta iäisiin pelimannipiireihin 23.1.1991.

KREETA-MARIA KENTALA,
kirjoittaja on Aaro Kentalan tytär, kirjoitus on julkaistu muistokonserttien alla myös Perhonjokilaakso-lehdessä 30.1.2020