Kaustisen mieslaulajat lähes kuuskymppinen

Kaustisen mieslaulajat aloitti syyskuussa 2019 musiikinlehtori Markus Luomalan johdolla 56.toimintavuotensa. Markus on samalla kuoron kymmenes johtaja ja kuoro toimii edelleen Perhonjokilaakson kansalaisopiston musiikkipiirinä.
Kaustisen mieslaulajat perustettiin 24.4.1964 Kaustisen kirkonkylän kansakoululla ja läsnä oli silloin 22 innokasta miestä. Kokouskutsun oli lähettänyt Kari Varila ja kokousta johti Lauri Ojala ja sihteerinä toimi Risto Puumala. Kuoron ensimmäiseksi johtajaksi valittiin kanttori Eino Kangas.

Markus Luomala ja Kaustisen mieslaulajat

Kuoron alkuvuosien vahvuus oli 30-40 laulajaa mutta vuosien varrella se on vakiintunut noin 20-25 laulajaksi. Nykyään mieslaulajissa harjoittelee 21 miestä.
Vuosi 1978 oli kuoron ennätysvuosi esiintymisten suhteen. Tuolloin kuoro esiintyi vuoden aikana peräti 20 kertaa kotimaassa ja kolme kertaa myös Ruotsissa.
Kaustisen mieslaulajat on osallistunut myös SULASOL:n Laulu- ja soittojuhlille Kuopiossa 9.-11.6.1972 ja saanut sieltä esiintymisestä kunniamaininnan. Samana vuonna mieslaulajat pal kittiin kansalaisopiston kolmannella palkinnolla, sarjassa mieskuorot. Lisäksi vuoteen kuuluu myös kunniakirja vierailusta Ruotsin Sundsvallissa.
14.-17.4.1983 Kaustisen mieslaulajat teki esiintymismatkan Tukholmaan ja sen ympäristöön. Näistä esiintymisistä tehtiin nauhoitukset Ruotsin televisioon , jotka sitten myöhemmin myös esitettiin naapurimaan televisiossa.
Ruotsissa on lisäksi esiinnytty myöhemmin myös Sundsvallissa sekä 1990-luvulla myös Tukholman alueella Upplandsväsbyssä sekä Huddingissä.

Kaustisen mieslaulajat äänitti 7.12.1991 Kaustisen musiikkilukiolla c-kasetin teemalla: Sävelten Siivin. Mukana äänityksessä oli silloin 20 kuoromiestä Asko Luomalan johdolla sekä säestävänä ryhmänä: Eero Myllymäki (harmonikka), Mauno Leppäniemi (kitara) ja Rauno Kaustinen (kontrabasso). Äänitteessä oli yhteensä 16 eri musiikkikappaletta.
Vuonna 1992 Kaustisen mieslaulajilla oli yhteistyötä myös Vaajakosken suuntaan ja kuoro piti yhteiskonsertit Vaajan Laulun kanssa sekä Kaustisella että Vaajakoskella. Konsertin teema oli tuolloin Suomi 75-vuotta. Molempia kuoroja johti Asko Luomala ja hän siirtyikin tämän jälkeen Keski-Suomeen Vaajakoskelle.

Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla kuoro on esiintynyt vuosittain sen historian aikana ja esiintymisiä on lisäksi ollut vuosittain kotikunnan ja kotiseurakunnan eri tilaisuuksissa. Yksi merkittävimmistä esiintymisistä mieslaulajilla oli vuonna 2002 Kaustisen toisissa Kuninkuusraveissa, joissa kuoro lauloi noin 30 000 kuulijalle Nikulan ravikeskuksessa.
Syksyllä 2014 kuoromme vietti 50-vuotisjuhlaansa Juhlakonsertin merkeissä Kansantaiteenkeskuksessa. Aira Kentalan johdolla esiinnyttiin ja avustajana oli kaustislainen pelimanniryhmä: Kimmo Anttila, Veli-Matti Puronaho, Antti Hosioja, Timo Valo ja Tapio Kivelä.

Kuoroa muistettiin myös saman vuoden itsenäisyysjuhlassa kunnan kulttuuripalkinnolla. Suomi 100 –teemalla juhlittiin ja laulettiin vuoden 2017 aikana muun muassa Evijärvellä, Kuusamossa ja Kaustisella useaankin otteeseen. Yhteiskonsertit Kuusamon mieslaulajien kanssa onnistuivat hyvin ja ne taltioitiin sekä Kuusamossa että Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. 26.8.2017 esiinnyimme Perhon Koirasalmella Suomen Luonnon Päivän tilaisuudessa yhdessä 200 muun laulajan kanssa.

Perhojonkilaakson kansalaisopiston kuorot ja orkesteri esiintyivät myös juhlakonsertissa Vetelin liikuntakeskuksessa marraskuun lopulla samana vuonna.
Kuoromme talkoili myös vuoden 2017 aikana muun muassa kauralyhteitä myyntiin sekä Kansantaiteenkeskuksen piha-alueelle taiteilija Anni Rapinojan 100-risuluudan taideteoksen: Taivaanlaasijat.

Kuoron toimintavuotta 2018 sävyttivät erilaiset esiintymiset Kaustinen 150-vuotisteemalla. 12.10.2018 esiinnyimme yhdessä Kansantaiteenkeskuksen lavalla konsertilla Lahjasta Laulun. Kaustislaiset kuorot: Kaustisen Eläkeyhdistyksen kuoro, Kaustisen Hääkuoro, Kaustisen kirkkokuoro, Rentukat ja Kaustisen mieslaulajat esiintyivät yhdessä ja erikseen yhteensä 115 laulajan voimin. Konsertti oli onnistunut ja hieno kokonaisuus ja sen tallensi videolle Asko Virkkala.

Luomalan Markus ja Kaustisen mieslaulajat

Kuoromme sai keväällä myös Kaustisen musiikkilukion oppilaille suunnatun suunnittelukilpailun tuloksena oman ”kuorologon”, jota voimme hyödyntää nyt jatkossa eri yhteyksissä. Kuorologomme suunnitteli kevään ylioppilas, kaustislainen Saana Heikkinen. Saana palkittiin
mieslaulajien stipendillä. Kuoromme puheenjohtajana toimii nykyään Eljas Koskinen, sihteerinä Mikko Valo ja rahastonhoitajana Ossi Penttilä. Kuoron tiedottajina sekä kuoron kotisivuvastaavina ovat Aulis Kaunisto ja Uolevi Paasila.
Kuoromme sisään on rakentunut myös oma lauluryhmä eli vahvistettu mieskvartetti, jonka ristimme viime vuonna nimellä: Oksetti. Tälläkin ryhmällä on ollut jo pienimuotoisia esiintymisiä Kaustisella eri yhteyksissä.

MIKKO VALO