Onnellisten aikojen työpaikka

Raija Pulkkinen teki lähes 50 vuoden työuran kanslistina kunnallisella alalla. Uran alun parikymmentä vuotta hän sai olla kansalaisopiston kanslistina. Voi kirjoittaa, että sai olla, sillä siitä työajasta on jäänyt mukavat ja leppoisat muistot.
– Kansalaisopistoon ihmiset osallistuivat vapaaehtoisesti ja asiat olivat aina pääsääntöisesti positiivisia ja mukavia. Kun myöhemmin työurallani siirryin sosiaalitoimeen, muutos oli valtava, koska asiat olivat pääosin kielteisiä, Raija Pulkkinen muistelee.
Heikki Julkunen, jonka rehtorina ollessa Raija Pulkkinen työtään teki, oli hyvä esimies. Hän oli leppoisa, mutta myös jämäkkä. Asiat tehtiin ajallaan; välillä urakoitiin ja toisinaan hän olisi ollut valmis antamaan puolestaan vapaatakin, mutta sitä isossa kuntatyöntekijöiden yhteisössä ei ollut niinkään helppo toteuttaa.
– Julkunen oli ihan erityinen. Hän tutustui ihmisiin kaikkialla, hoiti asioita joka sektorilla ja puhui leveää savon murretta. Hän sanoikin, että silloin tietää hänen olevan pahalla päällä, kun hän alkaa puhua kirjakieltä. 
Jokusen kerran Raija Pulkkien kuuli hänen vaihtavan kirjakieleen puhelimessa ja silloin oli ollut leppoisan rehtorin kovennuttava jollekulle.

Raija Pulkkinen (silloinen Alaspää) oli aloittanut kunnan palveluksessa toimistoharjoittelijana 17-vuotiaana keskikoulusta päästyään vuonna 1969. Kunnantalo sijaitsi tuolloin Räyringissä ja kunnansihteerinä työskenteli Pentti Saari. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Martti Aho oli myös tuttu näky kunnantalolla usein.
– Heti kansalaisopiston alusta lähtien tein senkin hommia, vaikka olin kunnan toimistoapulainen silloin. 
Virallisesti Raija Pulkkisen työstä puolet kirjattiin kansalaisopistolle vuodesta 1972 ja kokopäiväiseksi kansalaisopistolle hän siirtyi vuonna 1974.
– Muistan monistaneeni vahakoneella esityslistoja, tehneeni opiskelijatilastointeja ja muita toimistotöitä.
Rehtori Heikki Julkusen perhe muutti asumaan Nykäsen tien alkupäässä sijaitsevalle Kotikankaalle J.R. ja Lempi Torpan säätiön taloon. Myös kansalaisopiston toimisto siirtyi sinne. Koska Julkusilla oli pieniä lapsia, kävipä joskus niinkin, että kun rehtorille tuli äkkilähtö asioille, jäivät lapset kanslisti-Raijan hoiviin.
Heikki Julkusen vaimo Helvi työskenteli kieltenopettajana Kortesjärvellä. Myöhemmin Julkuset rakensivat oman talonsa aivan Kotikankaan tuntumaan ja toimisto puolestaan siirtyi muun kunnantoimiston yhteyteen entiselle veistokoululle eli rakennukseen Kirkkotanhuan varrelle, jossa nykyään toimii kunnan ryhmäperhepäivähoitokoti Vaapukka.

1980-luku oli varsinaista kansalaisopiston toiminnan kulta-aikaa. Se on piirtynyt myös muistoihin hyvänä aikana.
– Musiikkipainotteistahan se oli koko ajan. Lapsia oli tulossa kaikkiin soittopiireihin niin valtavasti, että kaikki eivät mahtuneet ja uusia kursseja yritettiin perustaa koko ajan, jotta kenenkään mieli ei pahoittuisi.
Myös kielet ja käsityöpiirit olivat suosittuja. Mirja Virmavirta oli kielten opettaja, joka tunnollisuutensa ja sinnikkyytensä vuoksi on jäänyt monien mieleen. Kun Tuula Taivassalo saatiin opistoon päätoimiseksi tekstiilityönopettajaksi, hänen opintopiirinsä vetivät opiskelijoita runsaasti joka vuosi.
Työlleen omistautuneita ja sen vuoksi Raija Pulkkisen mieleen jääneitä olivat myös käsitöiden opettajat Bertta Aspfors ja Maila Huusko.

Aivan oma lukunsa oli viulupiirien suosittu ja työteliäs opettaja, Mauno Järvelä. Kun hänet valittiin musiikinopettajan virkaan, ei hänellä ollut muuta todistusta kuin liiallisten poissaolojen vuoksi saatu erotuskirje Sibelius-Akatemiasta.
– Me koetimme sitten todistuksia ja paperiasioita hoidella hänen puolestaan, Raija Pulkkinen naurahtaa.
Hän arvelee, että mikäli Julkunen ei olisi joustava ja idearikas, voisi olla musiikinopetuskin muodostunut toisenlaiseksi.
– Hän oli aina järjestämässä ja ideoimassa ja varmasti on vaikuttanut aivan Kaustisen juhlille saakka se, mitä kaikkea kansalaisopistossa tehtiin. Jos hänen paikallaan olisi ollut joku jäykkä virkamies, opisto olisi voinut jäädä aivan toisenlaiseksi. 
Rehtorilla oli myös suuri jano tutustua paikallisiin ihmisiin ja sitä hän teki muun muassa hakeutumalla juttusille asian kuin asian vuoksi.Perhonjokilaakson kansalaisopisto oli myös tiiviissä yhteistyösssä muiden kansalaisopistojen kanssa, vierailtiin Järviseudulla, Toholammilla, Nivalassa, Kokkolassa.
– Lukuisat kerrat istuttiin Suhosen Matin kanssa Kokkolassa tai täällä. Ideoita vaihdettiin, jos jollain oli hyvä kurssi, se pyrittiin saamaan itsellekin.

1990-luvun lamavuodet iskivät myös kansalaisopiston arkeen. Raija Pulkkinen arvelee, että kurssien määrässä tai opiskelijoiden suuntaan se ei näkynyt, mutta työntekijöihin säästötarve heijastui kovinkin: hallinnosta karsittiin.
– Minun työstäni tehtiin ensin puolipäiväinen, ja toinen puoli työstäni siirtyi kirjastoon. Lopulta äitiyslomani ja hoitovapaani aikana kanslistin paikka hävisi kokonaan.
Kansalaisopisto oli iman kanslistia viisi vuotta. Vasta vuonna 1999 palkattiin uudelleen kanslisti, mutta vain puoliaikaiseksi. 
Vaikka kansalaisopisto oli Raija Pulkkiselle työ, hän on osallistunut myös vapaa-ajalla sen kursseille ja myös lasten kautta.
– Tytöt olivat musiikkipiireissä ja itsekin työvuosina kävin käsityökursseilla solmimassa franssuja, tekemässä olkitöitä ja paperinarujuttujakin sekä atk-kurssilla. Vieläkin katson aina, mitä ohjelmassa on, mutta nyt viime vuosina en ole enää osallistunut, vaikka aikaakin olisi.